Posted by monkensson on 31/1/2005, 14:32:56, in reply to "Huonoimmat levyt" Surkeita levyjä on mielestäni ainakin kolmenlaisia: Oikeesti surkeita - siis hosuen ja huonosti soitettuja (esim. tyypit pöllyssä tai muuten vaan pihalla) Esim. jotkut uudemmat Chet Baker-levyt.
En kyllä lähtisi McCoy Tynerin impulse-levyjä haukkumaan. Esim. The Real McCoy on varsinainen klassikko. Tästähän miehestä voi sanoa mitä hän konkreettisesti kehitti sarallaan; eli kvarttiharmonioiden käyttöä pianonsoitossa. Sävellyspuolellahan löytyy myös mm. tuo Oliver Nelson joka duunas noita kvarttijuttuja (esim. Stolen moments).
Ja ei nyt musiikki mielestäni tule huonoksi siitä, että on hienoja harmonioita (terssi- tai kvartti- tai mitä -pohjaisia tahansa)- silloin nimittäin pitäisi inhota melkein kaikkia pianistejä. Piano vain on sellainen soitin (...onneksi)
JA
Aikuisten oikeesti surkeita - helvetin hyvin soitettuja mutta hengettömiä tuotteita.
Tämä toisaalta on usein ihan kuuntelijan fiiliksistä ja kuuntelutilanteesta kiinni.
Jollekin jossain voi olla fiilistä kun toiset ei siitä löydä mitään. Ikuisuuskymysys?
Minulle esim. tällaiset Arturo Sandovalit, Michel Camilot ja Dave Wecklit saa ihon kananlihalle.
JA
Ajantuotteita - siis aikoinaan kaupallisiksi/erikoisiksi yritetyt jazzit - mutta ne ovat taas usein hauskoja ja sitä kautta hyviä. Ja kaupallisuus ei ollut ihan samaa luokkaa 50-60-luvulla kun tänään.
Esim. useat laulu- ja urkulevyt, ja uudemmista Sonny Rollinsin discolevy jolla on osuva nimi: "Don't ask" kuuluvat näihin.
Noh, nyt tuli taas rakennettua kategorioita - anteeksi ja kiitos
Message Thread:
« Back to thread